18.-19.7. Henri Korkalainen 5. dan ohjasi seurassamme kolmet harjoitukset. Somessa olenkin jo jotain päivitellyt aiheesta, mutta pyrin kirjoittamaan tähän vähän jäsennellymmin omia muistiinpanoja treenien anneista. Vähän taustoja: Henrin kanssa olen kolistellut shinaita jo jonkin aikaa, aloittaen Lahdessa 2008/2009(?). Henri on enimmäkseen asunut ulkomailla, viimeiset vuodet Hollannissa Amsterdamissa, joten tuo vähän kansainvälistä väriä meidänkin treeneihin. Henri on myös käynyt meillä vieraisilla useampaan otteeseen, mutta parin vuoden koronatauko oli tietty välissä. Joka tapauksessa, kivaa oli ja harjoitukset olivat hyödyllisiä.
Kaikkiaan kolme kahden tunnin settiä, joista yksi oli varattu dan-porukalle pidettiin Joupin koululla 18.-19.7.2022. Treenien teemana oli tehokkuus: saada tekeminen tiiviiksi, teräväksi ja toimivaksi. Näitä asioita haettiin harjoittelemalla jalkatyötä, tutkimalla ja tunnustelemalla pienen lyönnin mekaniikkaa ja parin kanssa tehtävillä erilaisilla waza-harjoitteilla.
Jalkatyössä painotus oli painopisteen siirtämisessä. Sen sijaan, että tobikomissa pyrkisi vain heilauttamaan etujalkaa eteen, pitäisi saada koko keho liikkeelle, jotta fumikomi onnistuisi ja hikitsuke tapahtuisi terävästi. Harjoitteina käytettiin mm. tjoogeburia ayumiashina salia päästä päähän edeten, ottaen vähän normaalia pidempää, venyttävää askelta. Hikitsukea harjoiteltiin korostamalla vasemman jalan mukaan tuontia oikean ohi, jotta saatiin oikea tatsi jalkatyöhön. Jalkatyötä ja erityisesti sen yhteyttä eri lyöntien kanssa kompattiin harjoittelemalla meniä, kotea ja tsukia.
Pienen lyönnin mekaniikkaa tavattiin sellaisenaan että ison lyönnin kautta. Hyödyllinen harjoite Amsterdamin kendodojoilta oli parin kanssa siten, että motodachi pitää meniä käsissään ja kakari harjoittelee siihen lyöntiä. Tällä lailla saadaan helposti erotettua, osuvatko lyönnit menganeen (ritilään) vai menbutoniin (pääläen pehmusteeseen). Periaatteessa sekä isossa että pienessä menissä pitäisi olla sama soundi osuma, rapea pop. Valitettavasti en tajunnut nauhoittaa ääntä, mutta sen kyllä erottaa sitten kokeillessa. Juju, millä tuo saadaan on oikean käden käyttö. Kun heilautetaan miekkaa isossa lyönnissä, miekka nostetaan käsien kamaen säilyessä samana (riippuen välityksistä, kuinka laaja kaaren pitää olla) ja kun tuodaan lyöntiin, niin niveliä käytetään järjestyksessä olkapäät, kyynärpäät, ranteet ja sormet. Pienessä lyönnissä miekka tuodaan lyöntiin käymättä pään päällä, lopun pitäisi olla kuitenkin hyvin samanlainen – oikea nyrkki on lyötävän kohteen kurkun korkeudella ja lyönnin lopussa tenouchi tapahtuu työntämällä oikealla kädellä ja vetämällä vasemmalla. Vasemman käden peukalo käy miltei oikeassa käsivarressa kiinni. Havainnollistava esimerkki tavoiteltavasta asennosta oheisessa kuvakaappauksessa. 
Parin kanssa tehtävissä harjoitteissa keskityttiin kolmeen perustekniikkaan ja muutamaan wazaan. Harjoittelimme parin kanssa kihon men, kote ja tsuki. Harjoitemuotona käytettiin seuraavaa, myöskin Amsterdamin tuliaisia. Kakari ja motodachi aloittavat yokote etäisyydeltä (kensenit koskettaa). Kakari tekee semen lyöntietäisyydelle ja pidetään n. 0,5 s. hetki ennen tekniikan suorittamista, esimerkiksi debana men. Samaa harjoitemallia käytettiin myös ojiwazan kanssa. Harjoite on samanoloinen kuin meillä suomalaisilla leireillä opittu seme kaeshi -harjoitus, mutta suoraviivaisempi vain. Menissä pyrittiin toteuttamaan jo harjoiteltuja asioita nyt elävään kohteeseen. Koteharjoitteessa kiinnitettiin huomiota jalkatyön suuntaan ja säpäkkyyteen. Koten lyöntimekaniikka on toisaalta vähän hankalampi kuin menin oma, mutta siinäkin pätee samat lainalaisuudet – vasen käsi tekee voiman, oikea ohjaa. Onnistuneen koteosuman jälkeen miekan kärjen pitäisi pompata kotebutonista räväkästi ja osuman pitäisi olla nopea ja terävä. Jalkatyössä oikea jalka menee kohti motodachin oikeaa ja vasen jalka tuodaan todella terävästi – ajatus on, että vasen polvi tulee oikean viereen. Erityisesti debana kotessa tulee huomata, että askeleen ei tarvitse olla kovin pitkä eteenpäin – motodachin liikkuminen vie tilan pieneksi.
Tsukin harjoittelussa oli useampi minulle tärkeä huomio. Ensimmäisenä etäisyys – harjoittelimme tsukia melko pitkältä etäisyydeltä. Tämä hyödyttää siksi, että kädet ojentuvat pistoon ja toisaalta vaikka pisto menisi ohi, ei miekan kärki käy yhtä syvällä kuin lähempää tehdessä. Tsukia pitää tehdä rohkeasti – oikealla otteella huti menneetkin pistot eivät ole iso ongelma. Piston ei tarvitse suuntautua kovin pitkälle kaverin niskan läpi vaan riittää, että miekan kärki käy kurkun puolivälissä. Erittäin olennainen osa on piston zanshin – heti piston jälkeen miekka tulee vetää pois! Kun miekka vedetään heti pois, ei huti menneet tai sen puoleen oikeaan osuneetkaan iskut aiheuta turhan paljon haavereita. Verrattuna meniin ja koteen, fumikomin funktio on hiukan erilainen. Menissä ja kotessa fumikomilla tehdään voimakas hikitsuke ja pyritään jatkamaan liikettä eteenpäin. Tsukissa fumikomi muistuttaa enemmän hikiwazan omaa – fumikomin tarkoitus on saada keho liikkumaan takaisin päin osuman jälkeen. Tämä osaltaan tehostaa miekan pois vetoa ja tekee tsukista turvallisemman harjoitella.
Ojiwaza osuudessa harjoiteltiin erilaisia suriage ja kaeshi wazoja. Kuten aina, ojiwazan harjoittelu vaatii, että motodachi tekee oman osuutensa kunnolla – jos eism. men on jäykin käsin tehty, ei siihen juurikaan voi suriagea harjoitella. Jos taas men on liian iso, ei harjoitteesta ole juuri hyötyä tositilanteita varten. Uutena minulle tuli tehokas kote kaeshi men waza, jossa kaeshi tehdään vain nostamalla oma miekka koten eteen ja siitä välittömästi vastaiskuna men. Erittäin helppo tekniikka, jota tulen mielelläni kokeilemaan. Ojiwazoja harjoiteltiin ylempänä mainitulla formaatilla, jossa kakarin semen jälkeen sekä kakari että motodachi pitävät pienen hetken, ennen kuin lähdetään tekniikkaan. Tuo pieni tauko ei oel tarkoitus pitää minään lepohetkenä vaan paineen keräämisenä. Hyödyllinen harjoitusmuoto!
Kiitokset vielä Henrille vierailuista, oli mukava keikota (liian pitkän) tauon jälkeen! Toivottavasti seuraava kerta on pian! Katsotaan, josko saataisiin porukka kasaan ja läksittäisiin vastavierailulle Hollantiin! NKR eli Hollannin kendoliitto järjestää jo muutaman viikonkuluttua seminaarin Nabeyama-sensein kanssa, joka tullee vähän äkkiä mutta ensi keväänä sitten Ijima Cuppiin, kenties!
Summary of the notes in English. The three main focus areas were:
– efficiency
– mechanism of small men cut and the use of hands
– crispness of strike built on the previous two
Efficiency is needed in many places. One way of doing things efficiently is the correct use of feet. When pushing off, the centre of gravity of the whole body must move, not just the right leg leading. Fumikomi doesn’t need a high raised right leg to make a forceful stomp. Hikitsuke must be fast – the left leg should go after the right even slightly before the right one lands. For swinging the shinai, efficiency means not changing grip or position of hands on the upswing; in the down swing using joints in succession ( shoulders, elbows, wrists and fingers). Right hand pushes, left hand pulls just before the cut to get the kensen lively and in accelerating phase to strike target.
When doing Kote, bring the left knee close to the right – try to cut with sae, sharply! the kensen should bounce quite quickly and make a nice, crisp sound. For Tsuki, do it from a long distance – this way even if it misses it will not hurt as the depth of the thrust isn’t too deep. Finally, the fumikomi for Tsuki should be more like hiki waza than normal men or Kote.